Farmi

Lue lehtiä lehtiluukusta

Humalasta uusvanha viljelykasvi Suomeen

Suomessa panimot ja viljelijät ovat yli kymmenen vuoden ajan toivoneet saavansa suomalaista humalaa markkinoille. Olutkulttuurin muututtua erilaiset panimotuotteet ovat löytäneet kuluttajansa, ja suomalaisen humalan toivotaan tuovan tähän valikoimaan uusia suomalaista perijuurta kuvastavia tuulahduksia. Viljelijöille humala on mielenkiintoinen vaihtoehto muun viljelyn rinnalle. Toistaiseksi humalaa viljellään Suomessa alle kymmenellä hehtaarilla, mutta melko moni tila on aloittanut sen viljelykokeilun pienillä aloilla.

 

Suomessa ammattimaisen  humalanviljelyn aloittamisen suurin ongelma on toistaiseksi ollut pohjoisiin valo-olosuhteisiin sopeutuneen, käpysadoltaan laadukkaan taimimateriaalin puuttuminen. Jalostettuja lajikkeita on helppo tilata viljelykokeiluun, mutta niiden ongelmana on, että ne virittyvät kukkaan lyhyen päivän olosuhteissa syyskuussa. Tällöin sato ei ennätä valmistua. 

 

Humalaa on kuitenkin viljelty Suomessa vuosisatoja, ja kotipihojen vanhat humalakannat tuottavat yleensä hyvin satoa. Humalaa on käytetty siman, sahdin ja oluen valmistuksessa, ja onpa sen avulla maksettu verojakin.

 

Luonnonvarakeskus (Luke) valitsi geneettisen ja kemiallisen tutkimuksen perusteella yli tuhannesta kansalaisten tutkimukseen ilmoittamasta humalasta parikymmentä koeviljelyyn. Näistä humalakannoista tullaan valitsemaan ja nimeämään muutama humalan tuotantoon parhaiten sopiva kasvikanta lajikkeiksi taimistoille lisättäviksi ja siten viljelijöiden saataville. 

 

Kantavertailukokeet on perustettu Luken Piikkiön toimipaikalle sekä koulutiloille Etelä-Pohjanmaalle ja Lappiin. Lisäksi mukana on yksityisiä viljelijöitä. Näissä kokeissa havainnoidaan eri humalakantojen ulkoisia tuntomerkkejä, satopotentiaalia ja kestävyyttä kasvitauteja vastaan. Kuivatusta käpysadosta määritetään kemiallisesti aromiyhdisteet ja katkeroa antavat alfa- ja betahapot. Lisäksi käpyjen tuoksua arvioidaan aistivaraisesti. Lopuksi humalien soveltuvuutta panimotuotteeksi testataan oluenpanokokein.

 

Tavallisesta poikkeavia viljely- ja korjuumenetelmiä

 

Humalan viljely poikkeaa monin tavoin viljanviljelystä. Monivuotinen, jopa kymmenmetrinen  emiköynnös vaatii vankasti perustetut tukirakennelmat. Sadon korjuuseen ja käsittelyyn tarvitaan omat koneketjut. Pienemmässä mittakaavassa käpyjä voi toki kerätä myös käsin, mutta se on suuritöistä ja hidasta koneelliseen käsittelyyn verrattuna. 

 

Köynnökset leikataan metrin korkeudelta ja kuljetetaan kokonaisina puintia varten siihen varattuun tilaan. Humalakäpyjen riipimiseen on kehitetty erikoislaitteita, joita on mahdollista hankkia käytettynä ulkomailta. Kävyt tulee kuivata esimerkiksi lavakuivurilla nopeasti puinnin jälkeen 10–12 prosentin kosteuteen. 

 

Kuivattu sato puristetaan yleensä tiukaksi paaliksi ja säilytetään matalassa lämpötilassa ennen pelletöintiä. Laiteratkaisuista riippuen kuivattu sato voidaan myös pelletöidä ilman paalausvaihetta. Pelletöity tuote pakataan vakuumipusseihin ja säilytetään pakastettuna ennen käyttöä.  Panimoille tärkein tieto sadon kemiallisesta laadusta on alfahappojen määrä. Betahapot vaikuttavat katkeruuteen ainoastaan kuivahumaloinnissa. Luke julkaisee raportin humalatarhan perustamisesta ja sen perusviljelytekniikasta vuoden 2022 lopussa.

 

Integroituja suojelukeinoja selvitetään

 

Kulunut kesä oli haastava humalan viljelylle Suomessa. Lehtihometta (aiheuttaja Pseudoperonospora humuli) esiintyi lähes kaikilla Luke Piikkiön koeviljelyn kasveilla, ja sitä havaittiin myös muilla koeviljelypaikoilla. Tauti näkyy selvärajaisina laikkuina alalehdillä ja tummana peitteenä lehtien alapinnoilla sairastuneissa sivuversoissa. Pahimmillaan se tyrehdyttää versojen kasvun, jolloin satoa ei saada tai se jää vähäiseksi. 

 

Humala kelpaa myös monelle hyönteiselle ravinnoksi. Viime kesänä humalien vitsauksina oli lukuisat humalakirvat, jotka paitsi tahmaavat mesikasteellaan satoa, luovat samalla kasvualustaa sienitaudeille. Monet perhostoukat, kuten humalayökkönen sekä neito- ja nokkosperhonen, syövät humalien lehtiä ja voivat paikallisesti saada aikaan vahinkoa. 

 

Suomessa ei ole toistaiseksi rekisteröity humalan kasvitautien ja tuholaisten torjuntaan sopivia torjunta-aineita. Luken humalahankkeiden yhtenä tavoitteena on selvittää humalan integroidun kasvinsuojelun keinoja Suomessa. Esimerkiksi kukkakaistojen ylläpito humalarivien välissä voi suosia tuholaisten luontaisia vihollisia, kuten kukkakärpäsiä, hämähäkkejä ja leppäpirkkoja.

 

Laadunvarmistus käynnissä

 

Vielä tarvitaan seuraava kasvukausi humalien havainnointiin ja ominaisuuksien analysointiin, ennen kuin voidaan valita parhaat humalat lajikkeiksi. Lukessa humalia säilytetään toistaiseksi solukkoviljelminä, joista lisäysmateriaalia on mahdollista toimittaa taimistojen käyttöön vuoden 2024 aikana viljelykokeiden tulosten valmistuttua. Solukkoviljelmät on tehty kolmen yleisimmän humalalla esiintyvän mosaiikkiviruksen suhteen tautivapaiksi testatuista kasvupistelinjoista. 

 

Pitkällä tähtäimellä humalat tullaan tuottamaan varmennetun taimituotannon periaatteiden mukaisesti, mikä takaa lajikeaitojen ja puhtaiden taimien saannin tulevaisuudessa.      

Artikkelin on kirjoittanut Luken laaja-alainen humalan tutkimusryhmä:  Merja Hartikainen, Saara Tuohimetsä, Juha-Matti Pihlava, Susanne Heiska, Jaana Laamanen, Erja Huusela, Marika Rastas, Anna Nukari, Antti Laine, Lidija Bitz, Heikki Mäkinen, Terhi Suojala Ahlfors ja Teija Tenhola-Roininen. Humalaa tutkitaan ja sen käyttöä edistetään Luken HopUp-, Panimohumala- ja Laatuhumala-hankkeissa. Luke myös koordinoi juoma-alan tutkimusta Panimolaboratorio Powered by Luke -toimintamallin muodossa.

 

Kuva: Luken koeviljelyssä olleet humalat tuottivat satoa jo edellisenä vuonna, kuten tämä alun perin Pöytyältä kotoisin oleva humala. Kuvaaja Saara Tuohimetsä, Luke.

 

 

Suomalainen humala 

 

Geneettisessä tutkimuksessa suomalainen humala erottui eri puolilla maailmaa jalostetuista lajikkeista ja muun maailman luonnonvaraisista humalanäytteistä. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että kotipuutarhojemme pitkään viljellyt kasvikannat on alun perin kerätty Suomen luonnonvaraisista kasvustoista ja näitä kasveja on jaettu talosta toiseen eri puolilla Suomea. Yhteensä Luken tutkimuksessa löytyi Suomesta yli 200 eri perimätyyppiä.

 

Koeviljelyyn valittujen humalakantojen perimän erilaisuus näkyy myös niiden ulkoisissa tuntomerkeissä. Käpyjen koko, muoto ja määrä, versojen väri ja sivuversojen pituus vaihtelevat perimätyypistä toiseen. Aikaisimmat humalakannat kukkivat heinäkuun alkupuolella ja myöhäisimmät tulivat kukkaan vasta elokuun puolivälissä. 

 

Suomalaisissa humalissa erilaisten aromiyhdisteiden määrät ovat vaihdelleet hyvin paljon kannasta toiseen. Humalanäytteet luokiteltiin aiemmassa tutkimuksessa neljään eri aromiprofiiliryhmään, joista kaikista on valittu humalakantoja koeviljelytutkimukseen. Koeviljelyyn valituista kannoista kymmenellä alfahappojen määrä on ollut 5–6 prosenttia. Tyypillisesti kotimaisten humalien alfahappopitoisuus on 3–4 prosenttia. Aromiltaan kotimaisia humalia on perinteisesti pidetty maltillisina tai vaatimattomina, mutta pitää huomioida, että aromien kehittyminen olueen on hyvin monen tekijän summa.

 

Tulevaisuudessa pohjoisten olosuhteiden humalan jalostaminen saattaisi olla mielenkiintoinen yhteispohjoismainen tehtävä. Luken lajikkeita odotellessa on mahdollista aloittaa paikallisen humalan viljely esimerkiksi Luken Humalapalveluiden (www.luke.fi/fi/palvelut/humalapalvelut) avulla. Tällöin on mahdollista tutkituttaa halutessaan oman humalan geneettinen ainutlaatuisuus, käpyjen aromi- ja happopitoisuudet sekä tuottaa puhdasta taimimateriaalia. 

 

Luke on kerännyt humalan viljelytietoa oppilaitosten ja viljelijöiden käyttöön osoitteeseen https://peda.net/id/bc6020eef1f. Samalta sivustolta löytyy myös  Luken aiemmassa tutkimuksessa laadittu Humalaviljelyksen kannattavuuslaskelmatyökalu.

<< Palaa edelliselle sivulle