Teksti Outi Tulijoki
Kuva Warner Music Finland
Mira Luodin kesään kuuluu keikkailua sekä näyttelijän töitä kesäteatterissa. Lomailullekin jää aikaa, mutta erityisen tärkeää on päästä tekemään töitä.
Käsiohjelmien kahinaa, pientä supinaa. Muutama viime hetken tulija ehkä etsii vielä paikkaansa teatterin katsomosta. Yleisössä on innostunut ja odottava tunnelma.
Näyttämön toisella puolella Mira Luoti orientoituu tulevaan esitykseen – ja jännittää. Se tunne tulee ennen jokaista esitystä. Jännitys ei ole kuitenkaan rimakauhua vaan tärkeä osa keskittymistä.
– Jos jännitystä ei tule, alkaa olemaan leipiintynyt, Mira arvelee ja toteaa saman tien, että siitä hänellä ei kuitenkaan ole kokemusta.
Muistisääntöjä ja yllättäviä tilanteita
Kirjurinluodon kesäteatterissa esitettävän Gabriel, tule takaisin! -näytelmän – kuten muidenkin näytelmien – vuorosanat Mira on opetellut muistisääntöjen avulla. Hän kokee vuorosanojen opettelun laulujen sanoja vaikeammaksi: kun ei ole musiikkia taustalla, täytyy keksiä muita asioita muistin tueksi. Mira saattaa esimerkiksi painaa mieleensä, että repliikissä on kolme p:llä alkavaa sanaa peräkkäin.
"Kesäteatterissa täytyy olla valmis yllätyksiin.
Mirasta on kiva päästä työskentelemään ulkoilmassa. Hyvästä valmistautumisesta huolimatta kesäteatterissa täytyy kuitenkin olla valmis yllätyksiin: säätilat vaihtelevat, ja esimerkiksi pupu tai orava voi yllättäen hypätä mukaan esitykseen.
Mahdollisista kommelluksista huolimatta ammattitaitoiset näyttelijät vetävät esityksen aina loppuun. Tänä kesänä Miran näyttelijäkollegoina työskentelevät esimerkiksi Sari Havas, Marja Packalén ja Ville Keskilä.
Kesä synnyinkaupungissa
Kun kesäteatterin esityksistä on taukoa, näyttelijät pääsevät nauttimaan kesäisestä Porista. Miralle väliaikainen muutto Poriin on ollut hieno mahdollisuus tutustua synnyinkaupunkiinsa.
Miran perhe muutti kaupungista pois jo hänen varhaislapsuudessaan, ja siksi mielikuva lapsuuden Porista on muodostunut lähinnä valokuvien kautta. Keväällä mielikuvat saivat konkretiaa ylleen, kun Mira pääsi esimerkiksi katsomaan, miltä hänen lapsuudenkotinsa näytti.
Myös lapset kulkevat usein Miran mukana reissussa ja asuvat siinä kaupungissa, minne kesän työt äitiä kuljettavat. Tänä kesänä asutaan Porissa.
Kiertolaiselämää ja seikkailuja
Parasta keikkaa tai yksittäistä kesämuistoa Mira ei halua nimetä, sillä hänelle jokainen päivä on se paras hetki. Lapsuuden kesistä positiivisena kokemuksena mieleen ovat kuitenkin jääneet perheen kanssa tehdyt reissut asuntovaunulla.
Karavaanarielämään varhain tottunut Mira pitää kiertolaiselämäksi kutsumaansa elämäntapaa omana juttunaan. Yhdessä meneminen ja tekeminen perheen kanssa on hänelle tärkeää myös nyt aikuisiällä omien lasten kanssa.
– Aina kun kotiovi suljetaan, lähdetään hymy huulilla kohti seikkailua.
Kun Miralla on vapaata, perheen seikkailut voivat suuntautua esimerkiksi mökkeilemään, isovanhempien luo tai uimarannalle. Yhdessä käydään myös pyöräretkillä ja telttailemassa.
Mira liikkuu mielellään myös luonnossa. Matkaa on kiva taittaa kävellen tai juosten, ja välillä voi istua alas ihailemaan ympäröivän luonnon kauneutta.
Koronavuosien jälkeen kaipuu töihin
Lomailussa Miralle tärkeintä on lasten kanssa touhuaminen. Muuten hän ei odota kesälomaa ollenkaan. Festarit ja kesäteatteri ovat rakkaita töitä – ja nimenomaan kesällä tehtäviä. Parin koronavuoden jälkeen ajatus kesälomasta ennemminkin puristaa kurkkua.
”Ajatus kesälomasta puristaa kurkkua.
Tällä hetkellä asiat ovat kuitenkin hyvin: kesäteatterissa valmistellun näytelmän toteutumiseen uskaltaa luottaa, korona-aikana tehdyistä biiseistä on valmisteilla uusi albumi ja keikkailemaankin pääsee taas.
– Elämäni on onnellista.
Miran kesäsuosikit
Paras kesäruoka: itse kasvatetut ruuat – tuoreet perunat, porkkanat ja kesäkurpitsat omasta maasta maistuvat aina parhailta!
Paras kesäherkku: kylmä vesi
Parasta liikuntaa kesällä: ratsastus maastossa, uiminen, kävely, juoksu
Parasta kesässä: lämpö ja valo
INFO
Kuka? Mira Luoti
Mikä? 44-vuotias laulaja ja näyttelijä
Mitä?
-Esiintyy Urbaaneilla lavatanssifestivaaleilla Helsingin Suvilahdessa.
-Näyttelee Mika Waltarin kirjoittamassa näytelmässä Gabriel, tule takaisin! porilaisessa Kirjurinluodon kesäteatterissa.
-Valmistelee uutta albumia.